Laurier Rose

Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

LLLLLLOMA!

Voi kun on kivaa ja palkitsevaa lomailla. Ihanaa. Akut latautuvat ja onneksi on kaunista ulkonakin. Kävin ottamassa kuvia hiukan tänään... Ei mitään mestarilaukauksia, mutta lunta on ja paljon. Flickrissä (vasen palkki tuolla) näkee, että teki lumi tepposensa: ainoa jäljellä oleva mongolianvaahtera raksahti. Saas nähdä, miten pahasti... Luumun katakisi mennessään, mutta ehkä sekin selviää hengissä. Kahtotaan.

Onneksi tuli lunta, niin uusilla istutuksilla on oiva mahdollisuus säilyä hengissä talven yli.

Uusi(n) harrastukseni on akvaariot. Kesällä hommasin pojalle ensimmäisen. Sellaisen erkkerimallisen 105 litraa vetävän. Kuvien lisääminen ei näköjään onnistu nyt, joten kuva on täällä. Eilen meille muutti 63-litrainen sammio ystävän perheestä. Alustava ulkonäkö on tällainen, mutta muutoksia on luvassa.

Hauska harrastus. Kun saan isomman tilalle tänne alas - joskus sitten - niin tuosta lataasta saa joko pienemmän akvaarion toiselle lapselle tai sitten sen lihansyöjäkasviterraarion. Käyttöä on kyllä. :)

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Joulu, joulu, joulu ....

Viikonloppu oli ja meni. Seuraava pukkaa niskaan. Kamala. :P No ei ne viikonloput, mutta missä välissä näistä viikoista selviää? Kollegatkin menevät viimeisillä höyryillä - samoin minä.

Mistä sitä pikkusälää riittää tehtäväksi? Numerot ovat koneella, paitsi tietenkin yläkoulun numerot. Kädestä suuhun, eli torstaina ne. koteihin soittelua, tilastointia, ... örp. Mutta tulipa tehtyä nekin. Kokeita korjasin taas viimeisenä iltana. Organisoinnissa olisi toivomisen varaa kyllä.
Kaikki onnistuu kyllä, kun jaksaa säätää. Vielä torstaiksi yksi retki järjestettävä. Onneksi en ole viime tingassa liikkeellä. ;D Mitä vielä.

Uudet nukkumisnapit ovat melko hyviä itse asiassa. Aika tokkurainen olen, enkä autoa lähtisi ajamaan aamusella vieläkään, mutta kaipa se siitä laskee kohta. Ainakin nukun. Se on hyvä se.

Joulusiivousta aloitin. Työnurkkaa järkkäsin vähän viikonloppuna (hyvin vähän itse asiassa). Murheita kannoin niskassani, mutta olen niistä puhunut itseäni irti. En voi toisen puolesta elämästään päättää. Turhauduin kuitenkin.

Tällä hetkellä (nukkumaanmenon lisäksi) haluaisin akvaarion tuohon alakertaan. Tuohon noin. Vihreää eläväistä vuoden ympäri ja kaloja. Meditatiivinen näky.... Sisäkasveina ovat kestäneet niin vihannespunkkeja kuin epäsäännöllistä hoitoa: mehikasvit! Pitää räppäistä kuvia joku päivä.

Koitan jaksaa. Jaksan minä. Viikko. Sitten hetki lomaa, ja taas etiäpäin.

perjantaina, joulukuuta 11, 2009

Joulun alla

Ei tule uni, ei. On kokeiltu kemikaalia, toista, kolmatta, ja nyt neljättä. Yksi lääkäri sanoo yhtä hyväksi, toinen kauistuu, miten tuollaisia on määrätty. Minulle: ihan sama, kunhan nukkuisin.
töissä on ollut totaaliset kiireviikot. Kokeita, laadi, korjaa, läjää, järjestä, arvioi. Kotona: kaaos, synttäreitä, vähemmän kaaosta ja taas enenevässä määrin. Muualla: voi ei, ja voi ei, ja voi ei.

Ja vielä voi ei.

Ja kaiken hyvä päälle autosta vietiin bensat tänään. Pikku juttu sinäsnsä, mutta jotenkin nyt kasa tupsahti liian isoksi. Haluan nukkumaan. Nyt. Huomenna haluan jatkaa taas kokeiden kanssa. Tai en kyllä halua, muttei taida olla vaihtoehtoja.

Kohta lomaillaan, tai siis ei käydä työpaikalla töissä, naureskeltiin tänään hieman väsyneen vauhkot ilmeen kasvoilla. On tämä hullua menoa, ja silti todella kivaa, ainakin se opettaminen on.

Ajattelin ostaa töihin luokkaan joulukukan. Mikähän olisi kestäväja pieni?

Joululomaa kaivaten