Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Hei hei mitä kuuluu?

Mitäpä tässä, kiitos kysymästä. Viikko meni töitä tehdessä ja uintiasioiden parissa puuhatessa. Viikonloppuna ehdin jopa pihalle puuhaamaan hetkeksi - ja selkä kipeytyi oitis. ;D Ei pitäisi ihan kylmiltään kärrätä multaa niin monta kottikärryllistä.

Uudesta kukkapenkistä tulee kuitenkin hieno. Sinne tuli pelastettua auringontähden alta hieno päivänlilja, pionien alta alppipiikkiputki (vai koreapiikkiputki? Joku sellainen.) ja Kauppilan kasseissa maanneet ostokset. Reunukset pitää laittaa kuntoon, muuten ei multakasa pysy muodossaan.

Kuvia tulee, jahka joudan.

Vanhin kukkapenkki kaipaa muutosta. Niin ihania kuin ne ranskaliset liljat ovatkin, niiden kukkein aika menee ohi ennen elokuuta. Siinä pitäisi olla joku korkea kasvi vierustassa, joka piilottaa tuuleentuvat ja jo tuuleentuneet liljat. Hm. Penkki on muutenkin liian pinkki. Se kaipaa jotain muuta väriä. Syvää keltaista, oranssia tai valkoista. Tummaa punaista. Jotain.

Liljoista muuttaa uuteen hyvään kotiin jokunen. Vaikkapa viikolla, jos suinkin saan aikaiseksi kaivaa.

Töissä tulee kiireviikko, ja onpa pari juoksevaa asiaa hoidettavaksi muutenkin. Lauantaina uintikisat. (Ehei, en MINÄ kilpaile, kunhan lupasin auttaa.) Syyslannoitus odottaa tekijäänsä. Jos ostaisi vaikkapa aineet? Keskiviikkona uimatreeneihin mennessä Kauppila olisi matkan varrella....

Tunnisteet: , ,

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Kauppilassa tuli taas käytyä ja yhtä kukkapenkkiäkin laitettua tänään. Odotan mielenkiinnolla kuviasi.

15:12  
Anonymous Anonyymi said...

Jaaha. Joko kiire on helltittänyt?
Jos ennätät ja huvittaa sinut on haastettu "Mitä sinulla on päälläsi" -meemiin.

19:38  
Blogger Laurier Rose said...

Kuten vastauksen hitaudesta voi päätellä, eipä ole hellittänyt hoppu minnekään. :p

Koitan saada jotain blogillakin tehtyä ... lähipäivinä.

18:43  

Lähetä kommentti

<< Home