Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

lauantaina, huhtikuuta 12, 2008

Energinen minä?

Viikko oli melko väsyttävä, mutta palautuminen on ollut tehokasta. ;D Kävin aamulla kunnon treeneissä, ja sen jälkeen sapuskaa napaan ja päiväunille - kolmeksi tunniksi. Vahdin lapsia. Hm. Herätessäni ei ollut mitään käryä lasten sijainnista. Pikainen soitto lapsille kertoi yhden olevan kylässä edelleen, toisen kalastamassa ja kolmannen kotiin tulossa. Shillä lailla. :-/

Kevät saapui pihaan. Kukinnan riemussa loistavat krookukset edelleen, entistä kauniimpina. Ensimmäinen kevätkurjenmiekka (sellainen keltainen) on aukeamassa. :)))))) Tänään missasin valokuvausajan nukkuessani, mutta jos vaikka sateiden jälkeen sitten räppäisisin jokusen kuvan taas.

2 Comments:

Blogger Inkivääri said...

No voi, onkos teillä satanut lunta, meillä oli aamulla maa valkoisena...

10:39  
Blogger Laurier Rose said...

Eipä tullut lunta, mutta vettä tuli! Tulee edelleen. Missasin suurimman osan vesisateestakin - mitenkäs muuten kuin nukkumalla. Päiväunet tiellä pitää? :p

17:20  

Lähetä kommentti

<< Home