*haukotus*

Tuli nukuttua. Näköjään meni pitkälle juhannuksen jälkeen, ennen kuin olin taas voimissani. Käsittämätöntä. Olipa vuosikin järkyttävän rankka, ei sen puoleen... Toivottavasti ensi vuosi menee vähän vähemmällä. *huoh*

Mitähän tässä olisi nyt tapahtunut, mitä viitsisi raportoida... Ehkä on turvallista pysyä puutarhalinjalla.

Puita on kaatunut lisää. Huomenna tullee kannonjyrsintäkone pistämään ne sileäksi, jotta pääsen laittamaan istutuksia kuntoon. Multaa pitää hommata jostain iso läjä. Ja reunuskiviä tai jotain.
Ulkorakennuksen remontti voisi jo kohta alkaa. Ei se edelleenkään tyhjä ole, mutta nyt työmäärä on jo siedettävä. Kuinkahan monta päivää senkin siivoamiseen on jo mennyt? Viikko ei riitä. Ei varmaan kaksikaan.
Lähinnä odotan, että pääsen siihen nurkkaukseen veivaamaan istutusta. Tulevan saunan terassi. <3 Taidan laittaa siihenkin jalosyreeniä, koska se on niin vehmas kasvi ilman kukkaakin. Voisihan siihen sitten vaikka köynnösruusun laittaa kukintaa pidentämään. Tai kärhöjä. Tai jotain. Terassista tulee varmaan puinen. Kukkapenkki siihen myös. Pieni. Ehkä laajennan sitä vieressä olevaa.

Yksi liljapenkki siirtyy. Muutama kasvi täältä tuonne. Virustaudista selvinneet kuunliljat parempaan paikkaan. Riski taudista on edelleen olemassa, joten ei kuitenkaan terveiden lähelle. Hajanaisia suunnitelmia on. Aikaa ei niin kamalasti, koska monta juoksevaa asiaa on saatava kiinni.

Esikoisen asperger-asia etenee. Tai siis etenee, kunhan saan hoitavan tahon kiinni, ja kerron, mitä tarvitsemme. Autoasia etenee. Remonttilaina-asia etenee. Avioliittoasia etenee. Parempaan. Puhun itselleni itseni rääkkäämisestä ja ylitunnollisuudesta. Ehkä jaksaminenkin etenee? Mieli alkaa olla tasapainoisempi, masennus etenee toivottavasti horisonttiin, eikä palaa. Olen mieluummin ilman. Lasten hyvinvointi etenee, näin uskon. Alkaa hahmottua, mitä heidän kanssaan olisi parasta puuhata. Kylsesiit.

Voi hyvänen aika, miten koville otti, viime vuosi.