PAKINAPERJANTAI: Metsä kutsuu

Lapsuusmuisto herahti (saako muistosta sanoa "herahti"?) taasen mieleen sanasta "metsä". Nythän on niin, että Laurierin isä on innokastakin innokkaampi sienestäjä. Voisipa häntä jonkun mittapuun mukaan fanaatikoksikin sanoa.

Isä lähes halkeaa edelleen ylpeydestä muistellessaan lapsiensa, siskon ja sen veljen, suoriutumisesta sieninäyttelyssä - tunsimmehan aina kaikki sienet näyttelylautasilla. Ei ehkä kannattaisi tässä mainita, että sisko ja sen veli osasivat lukea sangen varhain, ja joka lautasella oli nimilaput...

Voi niitä viikonloppuja, kun koko perhe pakattiin autoon. Ajettiin turkoosi Toyota auringossa (tai sateessa) kiillellen jonkun metsän reunaan ja kipitettiin sienikorit keikkuen metsän satoa keräämään.

Laurierin sienikori jäi usein melko tyhjilleen. Ketä kiinnostaa limanuljaskat, kuusilahokat, lampaankäävät, nuijakuukuset ynnä muut kummajaiset, kun mustikoita ja metsämansikoitakin on? No, nuijakuukunen ja känsätuhkelo kiinnostivat marginaalisesti, onhan niillä hupaisa nimi.

Metsä kutsuu kuitenkin. Muutinpa metsän vierennkin perheineni. Joku siinä viehättää, vaikkei usein tule siellä käveltyäkään.

Jälkimmäinen kuva on Hannu Hutun albumista. Ensimmäinen on omasta Flickr-albumista.