PAKINAPERJANTAI: Tonttu a.k.a. Jörö

"Mä kyllä syön tänä jouluna niitten kinkun. Ainakin kaikki puurot...", kuuluu kiukkuinen mutina halkopinon takaa. Auringonnousuun on vielä tunti tai puolitoista.

Herra Valdemar Tonttu on juuri estänyt halkopinon kaatumisen avo-ojaan. Kolmannen kerran kuukauden sisään. Kuka nuija rakentaa halkopinon ojan viereen ylipäänsä, saatikka että tekee siitä noin kiikkerän? "Kaadupas nyt!", mörähtää Valdemar ja tuhahtaa haloille kerran vielä kädet puuskassa vatsansa päällä.

Tontun kuulemma kuuluu toimettomana ollessaan seistä kädet puuskassa ison vatsan päällä. Vatsa on pienentynyt uhkaavasti syksyllä talon töitä tehdessä, ja partakin jää aina käsivarsien väliin. Uusi tuhahdus. Aivastus. Otsan tuima rypistys. Ja pitäisi vielä nauraa ja "olla vekkuli". Vekkuli! Tuhahdus. Niiskaus.

Niin, toimettomana ollessa... Onko joku ihme, että vatsa pienenee, kun ei syömään ehdi. Talon väki on alkusyksystä saakka jättänyt pihan ja talon hoitamatta. Hiiret hyppivät kompostissa ja pihalla. Keittiössäkin. Tuhahdus. Piha on hoitamatta ja linnut ruokkimatta. Ovat muka kiireisiä. No eivät ole varmaan huomaneet, että niin tässä ollaan kaikki! Joulu tulossa, eikä tikkua ole laitettu ristiin.

Ei Valdemarin nuoruudessa tällaisia pimeitä, märkiä talvia ollut. Silloin oli lunta! Metritolkulla jo marraskuussa. Mihin tämä maailma oikein menee? Ei lunta, ei tonttuja, ei Joulupukkia eikä joulun ihmeitä. Prismaa ja Anttilaa. Stokkaa ja BR:ää. Naapurin lapsetkin kailottivat pihassa eilen, ettei Joulupukkia muka ole olemassa! Tuhahdus. Tietäisivätpä vain. Ei ole kiva raataa koko vuotta niska limassa, ja kiitos on tätä luokkaa. Ettei olla muka olemassa. Niiskaus.

Valdemar tarttuu harjaan ja alkaa lakaista portaita. Huokaus. Mitä tuolla rappusella on taas? Ei edes lakaisemaan pääse! Murahdus.
Valdemar siristää vanhoja silmiään ja katsoo. Katsoo tarkemmin. Joku pakettihan tuo on, korttikin kiinni. Kortissa lukee "Mei-jän Ton-tulle". Valdemar avaa kortin ja lukee: "Älä välitä naapurin Iidasta kun se huuti tyhmiä. Se on vaan katelinen kunnei sillä oo omaa tontua niinku meil. Me tehtiin sul piparei. Äiti auttos. Jätetään kinkua kans ja kakkuu. T: Elina ja Helena"

Kotikolossaan Valdemar käärii paketin auki. "Ohhoh. Että oikein ovat..." Niiskaus. Vähän se on liian korkea, eikä oman Kannon päällä ole tuollaisia värikkäitä karkkeja, mutta muuten se on kyllä aika näköinen. Kynttilöitäkin laittoivat. Ja uuden kaulaliinan!

Valdemar kääriytyy kaulaliinaansa ja maistaa piparin. Katsoo alta kulmain piparitaloa. Piparikantoa. Tuhahdus. Roskakin meni silmään. Räpyttää. Pyyhkii silmäkulman vaivihkaa liinan kulmaan.


----

Inspiraatio ja idea ystävättäreltä. Terveisiä vaan. ;) Kiitos kiitos. *pokkaa*