PAKINAPERJANTAI: Mogailu on vänkää

Mikähän on pahin mokani kautta aikojen? Olisikohan kyseessä mahdollisesti ojassa piipahdus Scenicin kanssa?

Olipa kerran kaunis, aurinkoinen kevätaamu. Lähdin töihin hyvissä ajoin, kuten aina. Pakkasin menopelin etupenkille läppärin ja eväät. Herkkueväät: oliiveja ja sallaattia (nam). Mieli oli keväisen rakastuneen kevyt. Ratio räimi kovaa ja rallatin mukana.

Kaarsin tielle, joka vie metsän läpi ja hevostallien ohi. Todella esteettinen reitti. Jostain kumman syystä huomasin kaarteessa olevani kertakaikkiaan turhan lähellä ojaa. Turhan lähellä tarkoittaa, että auton molemmat oikean kyljen renkaat olivat jo reilusti ojan puolella.
Ojahan on tyypillinen oja, heleVETIN jyrkkäreunainen ja syvä. Syvyyttä oli ehkä metrin verran.

Voitte kuvitella, miltä tuntuu huomata olevansa menossa oikea kylki edellä ojaan, eikä asialle oikeastaan voi siinä vaiheessa yhtään mitään.

Paniikki: Kaatuivatko oliivit?

Ei, oliivit olivat onneksi kunnossa. Reppanat. Mahtoivat säikähtää.

Öyh. Seuraavaksi havaitsin olevani istumassa sangen hankalassa kulmassa pystysuoraan nähden. Asento oli sen verran haasteellinen, että päätin poistua autosta. Helpommin sanotu kuin tehty. Kuskin puoleinen ovi aukenee melkein suoraan ylös (koska olin kyljellään siellä heleVETIN ojassa). Ovi oli melko painava.

Kauhean ähellyksen jälkeen sain oven auki, ja hysteeristä naurua pidätellen kampesin ovesta ulos. Kadulla tönöttää mies kädet taskussa. "onk kaik hyvi?" No onko? Pyrskähdin nauruun. "Antteks vaa. Muute hyvi mut toi auto on tuol ojas."

Ei mittä. Herra kaivoi kännykän ja soitti kaverilleen, joka sattuu omistamaan hinausliikkeen. Auto hoitoon, heihei. Minä kotiin. Heihei. Ei tarvinnut lähteä töihin sinä päivänä.