Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

PAKINAPERJANTAI: Mogailu on vänkää

Mikähän on pahin mokani kautta aikojen? Olisikohan kyseessä mahdollisesti ojassa piipahdus Scenicin kanssa?

Olipa kerran kaunis, aurinkoinen kevätaamu. Lähdin töihin hyvissä ajoin, kuten aina. Pakkasin menopelin etupenkille läppärin ja eväät. Herkkueväät: oliiveja ja sallaattia (nam). Mieli oli keväisen rakastuneen kevyt. Ratio räimi kovaa ja rallatin mukana.

Kaarsin tielle, joka vie metsän läpi ja hevostallien ohi. Todella esteettinen reitti. Jostain kumman syystä huomasin kaarteessa olevani kertakaikkiaan turhan lähellä ojaa. Turhan lähellä tarkoittaa, että auton molemmat oikean kyljen renkaat olivat jo reilusti ojan puolella.
Ojahan on tyypillinen oja, heleVETIN jyrkkäreunainen ja syvä. Syvyyttä oli ehkä metrin verran.

Voitte kuvitella, miltä tuntuu huomata olevansa menossa oikea kylki edellä ojaan, eikä asialle oikeastaan voi siinä vaiheessa yhtään mitään.

Paniikki: Kaatuivatko oliivit?

Ei, oliivit olivat onneksi kunnossa. Reppanat. Mahtoivat säikähtää.

Öyh. Seuraavaksi havaitsin olevani istumassa sangen hankalassa kulmassa pystysuoraan nähden. Asento oli sen verran haasteellinen, että päätin poistua autosta. Helpommin sanotu kuin tehty. Kuskin puoleinen ovi aukenee melkein suoraan ylös (koska olin kyljellään siellä heleVETIN ojassa). Ovi oli melko painava.

Kauhean ähellyksen jälkeen sain oven auki, ja hysteeristä naurua pidätellen kampesin ovesta ulos. Kadulla tönöttää mies kädet taskussa. "onk kaik hyvi?" No onko? Pyrskähdin nauruun. "Antteks vaa. Muute hyvi mut toi auto on tuol ojas."

Ei mittä. Herra kaivoi kännykän ja soitti kaverilleen, joka sattuu omistamaan hinausliikkeen. Auto hoitoon, heihei. Minä kotiin. Heihei. Ei tarvinnut lähteä töihin sinä päivänä.

Tunnisteet:

7 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Sattumusta kerrakseen sen hinausliikkeen suhteen.

20:28  
Blogger Hallatar said...

Hyvä ettei käynyt pahemmin!

20:48  
Anonymous Anonyymi said...

Wielä parempaa:
Luhtapohja-Uimaharju välillä P-K:ssa oli paikka jossa tosipitkän alamäen lopussa oli tiukka oikeaan, edessä pelto ja talo vähän matkan päässä.

Isännällä oli Valmetti kurvissa ja köysi valmiina vetokoukussa, töihin menon aikaa usein jo valmiiksi käynnissä.

Kansa epäili että oli Tiemestarin sukulainen, maksatti Traktorinsa ohikulkijoilla.
Tuntemattomat olivat parasta saalista. Maksu etukäteen tai pysyi hangessa.
Elämä on joskus kovaa. Mutta siitä saa kunnolla rahaa.

06:29  
Blogger Allyalias said...

Aikamoinen keino vältellä duunia. Ei sais nauraa toisen onnettomuudelle, mutta minkäs teet. Erityisesti viehätti tuo helVETIN ja huoli oliiveista.

11:02  
Blogger Laurier Rose said...

Terve, kaikki! :)

Onneksi ei pahasti sattunut, mitä nyt auton ovi vähän kärsi klommoja ja mitälie. Oliivitkin ihan syömäkelpoisia...

Hukka, mahti tienaustapa. :DDD

Ally, saa toki nauraa, kun ei kerran henkilö- eikä oliivivahinkoja sattunut. Jos ei saisi, en olisi kirjoittanut sitä tänne. :D

15:57  
Blogger Hansu said...

Joskus voi käydä noinkin. Tärkeintä, ettei itse saa ruhjeita, (ettei läppäri vaurioitu) ja auto säilyy ajokuntoisena.

19:06  
Anonymous Anonyymi said...

unlike unites welcome oftentimes ethic null hardening dotlrn holiday sarkhej assembled
lolikneri havaqatsu

09:40  

Lähetä kommentti

<< Home