Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

perjantaina, maaliskuuta 21, 2008

Pistokkaita

Tänään pätkäisin sekä siroliuska-aralian että keltaoleanterin. Latvansa menetti myös enkelinsiipi. Aralialta toivon haaroittumista, oleanterilta odotan myös juurtumista. Enkelinsiipi saisi toki myös kasvattaa juuret, jotta saisin toisenkin yksilön. ;)

Kukkalauta on ihan pullollaan kasveja. Kohta saan osan toiselle kuistille, niin mahtuu taas paremmin. Syksyllä tietenkin on edessä ongelma, miten saan ne taas kylmältä suojaan isolle kuistille. Epäilemättä tyhjä tila kukkalaudalla houkuttelee hankkimaan ties mitä ihanuuksia kesällä. Hm. Pitää keksiä jotain. (Tai sitten ei tarvitse. Luonnonvalinta ehkä hoitaa ongelman puolestani.)

Tuijotin taas siemenpussukoita hartaasti. Ei tänäänkään. Tänään aion ottaa päivätorkut, käydä saunassa ja katsoa jonkun hyvä leffan. Huomenna pitää piipahtaa kaupoilla, joten tänään lojun.