Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Voi mikä ihana keli.

Kevätkurjenmiekka ponkaisi pinnalle viikonloppuna. Mahdoinkohan laittaa noita sinisiä siihen toiseen penkkiin? Tarkoitus ainakin oli, mutta miten mahtoi käydä? :D En yhtään muista. Kohta se nähdään.
12 työpäivää jäljellä. Käsittämätöntä. Piha huhuilee jo hoitajaansa... Tullaan tullaan! Ihan kohta. Viimeinen rykäys töissä - matematiikan valtakunnalliset keskiviikkona ja kemian kokeita seiskoille. Se on sitten siinä. :)

Noiden väleissä näkyy jo pionien alkuja ja liljat kurkkivat varovasti mullasta. Samoin voikukat. Ja juolavehnä. Hyvä, että on aikaa siivota pihaa toukokuussa: ehkäpä saan rikkaruohokatastrofia taas vähän kuriin.

Esikoinen koittaa tulla mahatautiin. :[ Pitänee varmistaa selusta keskiviikon kemian kokeeseen. Teen sen JO huomiseksi. ;D Jos joku sen joutuu pitämään puolestani, nin olen ainakin ajoissa valmiina. :P

Viikonloppuna on uintikisat taas. Toivottavasti pojat ovat kunnossa.

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tunnustusplakaatti sinulle!

15:22  

Lähetä kommentti

<< Home