Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Hehe

Onpa tullut häärättyä. Viikko oli keskimääräistä lököisämpi. Pitäis varmaan sanoa lokoisampi, mutta lököisä kuvaa paremmin. Aloitin taas uintitreenit, ensin itsekseni ja lauantaina porukassa. Ensimmäistä kertaa aikoihin uinti sujui "liukuen". Lue: vähän sinne päin kuin pitäisikin. ;D
Uinti jatkuu ainakin yhtenä aamuna viikossa ja vähintään kerran viikonloppuna. Näin. Ehkä joskus kilpailukuntoakin riittäisi... Se tosin ei ole varsinaisesti tähtäimessä.

SIEMENET SAAPUIVAT! Siivosin kuistia viikonloppuna, jotta saan istutukseni mahtumaan jonnekin kohta. Vähän on vielä tekemistä sen eteen, mutta alkuun pääsin. Samoin koitin raivata pahimpia läjiä pois olohuoneesta. Keskiviikkona on tyttären kakarakestit, ja torstaina tulee sukulaisia käymään kakulla. Olisi kauhian kiva, jos kehtaisin päästää ihmiset ovesta. *ysk*
Istutuksiin tulee tänä vuonna hajuhernettä, auringonkukkaa (matalaa keltaista ja korkeampaa punaista), enkä nyt ihna muista mitä kaikkea, mutta kaikki tuiki tarpeellisia.

Mies on täysin kyllästynyt öljypolttimeen, joka taisi loppuviikosta päästää viimeisen vinkaisunsa. Ei toimi ei. Vaihtoehdot: osta uusi poltin, arviolta 1000E ja sinnittele edelleen, tai hae pankista lainaa lämmitysjärjestelmän vaihtoon. Haluamme aurinkopaneelit katolle, mutta se toinen järjestelmä pitäisi valita: ilma-vesi-lämpöpumppu, pelletti, vai mikä? Ei ehkä kannata hosua kuitenkaan. :-/ Haloilla tuskin saamme hommaa hoidettua koko lopputalvea ja kevättä.

Väliäkö tuolla? En jaksa stressata. Ratkaisu varmaan ilmestyy, kunhan sitä vähän istuu pohtimaan. Stressin vähentämiseksi eilen oli lettuiltamat jäätelöllä. Lapset olivat kohtuullisen riemuissaan. ;)

Tunnisteet:

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Aivan samanlaista puuhaa meilläkin. Me menemme kiltisti pankkitädin pakeille ja pyydämme rutkasti lisää velkataakkaa. Olemme pitkien pohdintojen jälkeen päätyneet maalämpöön. On kuulemma sitä kustannustehokkaampi mitä isommasta talosta on kyse.

Siemen tilaukset piristävät tätä omituista talvea. Minulla on pasuunakukat istutettu ja talvehtivia pelargoneja virvoiteltu. Juuri äsken naputtelin jo tilausta Pukin puutarhaankin:)

19:38  
Anonymous Anonyymi said...

Meillä äskettäin syttyi naapaurissa pellettikattilan eristeet palamaan. Hui! onneksi muuta ei tapahtunut, kun heillä oli sarjaankytketyt palovaroittimet. Kun pellettivarastossa palohälytin alkoi ulvoa, ulvoi se sisälläkin ja isäntäväki ehti soittaa palokunnan ennen kuin kävi pahemmin.

Oi, sinulla on jo siemeniä, minä en ole vielä saanut edes tilausta tehtyä. En osaa päättää mitä haluan.

19:38  
Anonymous Anonyymi said...

Ollaan nyt noita lämmitysjärjestelmiä alettu pohtia: olisko se sitte kuitenkin vesi-ilmalämpöpumppu? Jaa-a.

Maalämpö olis vähä hintava laittaa, ellei laittaisi molempiin rakennuksiin. No olisi se silti kallein asennettavakin jo. Uuteen laittaisin sen ilman muuta. Tähän vanhaan se tuskin kannattaa.

L.R.

16:49  

Lähetä kommentti

<< Home