PAKINAPERJANTAI: Tositarinoita rakkaudesta
Ystäväni,
kunpa voisin ottaa surusi pois. Edes yhdeksi tunniksi. Minuutiksi! Vähän pyydetty, ja silti liikaa. Eihän se yllätys ollut, mutta silti täysin odottamaton. Miten kukaan voi valmistautua oman lapsensa menettämiseen?
Sieluni itkee puolestasi. Tunnen itseni täysin kykenemättömäksi auttamaan. Haparoin kuitenkin. Yritän. Pelkään, että sanon jotain väärin, ja satutan lisää.
--
Mieheni, kultaseni,
ketään muuta en huolisi. Lasteni isä. Sielunkumppani, vaikkei aina uskoisi. Eri puusta, vähän samastakin. Annoin sinulle nuoruuteni ja aikuisuuteni. Pidit niitä huolella ja hyvin. Annan vanhuutenikin.
--
Lapsoseni,
te senkin pikkuiset ihanat pirulaiset! Äitinne geenit saitte, selvästi isännekin. Vähän aina tekee mieli itkeä tirauttaa aina kun ajattelen teitä. Kaikki kolme olette omanlaisianne. Kamalia, ihania, kaikkea siltä väliltä. Rakkaita. Olen teistä ylpeä.
--
Ystävättäreni,
sanat eivät riitä. Tuntuu kuin en osaisi ikinä sanoa, miten paljon minulle merkitset. Toivottavasti tiedät sen. Miten usein jää kirjoittamatta, käymättä. Ajatuksissani olet silti joka ikinen päivä.
Toivottavasti ajatukseni yltävät lämpiminä sinulle asti silloinkin, kun emme ole olleet yhteydessä vähään aikaan.
--
Olisinpa sanoissani jouhevampi, selkeämpi, ilmaisevampi. Tuntuu ontolta. Vaisulta. Ensimmäinen tarina on liian tuore.
kunpa voisin ottaa surusi pois. Edes yhdeksi tunniksi. Minuutiksi! Vähän pyydetty, ja silti liikaa. Eihän se yllätys ollut, mutta silti täysin odottamaton. Miten kukaan voi valmistautua oman lapsensa menettämiseen?
Sieluni itkee puolestasi. Tunnen itseni täysin kykenemättömäksi auttamaan. Haparoin kuitenkin. Yritän. Pelkään, että sanon jotain väärin, ja satutan lisää.
--
Mieheni, kultaseni,
ketään muuta en huolisi. Lasteni isä. Sielunkumppani, vaikkei aina uskoisi. Eri puusta, vähän samastakin. Annoin sinulle nuoruuteni ja aikuisuuteni. Pidit niitä huolella ja hyvin. Annan vanhuutenikin.
--
Lapsoseni,
te senkin pikkuiset ihanat pirulaiset! Äitinne geenit saitte, selvästi isännekin. Vähän aina tekee mieli itkeä tirauttaa aina kun ajattelen teitä. Kaikki kolme olette omanlaisianne. Kamalia, ihania, kaikkea siltä väliltä. Rakkaita. Olen teistä ylpeä.
--
Ystävättäreni,
sanat eivät riitä. Tuntuu kuin en osaisi ikinä sanoa, miten paljon minulle merkitset. Toivottavasti tiedät sen. Miten usein jää kirjoittamatta, käymättä. Ajatuksissani olet silti joka ikinen päivä.
Toivottavasti ajatukseni yltävät lämpiminä sinulle asti silloinkin, kun emme ole olleet yhteydessä vähään aikaan.
--
Olisinpa sanoissani jouhevampi, selkeämpi, ilmaisevampi. Tuntuu ontolta. Vaisulta. Ensimmäinen tarina on liian tuore.
Tunnisteet: pakinaperjantai
posted by Laurier Rose | 21:52
6 Comments:
Ihana! Tosirakkautta! Kiitos! =)
Onnellisia he jotka nämä kirjeet saavat. He tietävät, että rakkaus ja välittäminen, huolenpito ja ajatuksissa toinen toisensa kantaminen on totta. Jaksaa taas.
Kiitos. Kyynel kirkastaa. Kosketus.
Rakkaus välittyy mielestäni oikein hyvin näistä katkelmista. Lapsen menettäminen on varmasti rankka juttu. Kuinka sitä voi edes kuvitellakaan kuinka rankka kun ei ole itse kokenut samaa. Se on niitä asioita joiden edessä sanat loppuvat.
Koskettavaa tämä ainakin oli! Rakkaan menettäminen on aina vaikeaa, varsinkin jos kyseessä on nuori, jolla olisi ollut vielä paljon elämää edessään. Elämä voi olla joskus raskasta, mutta onneksi lähellä on rakastavia ja huolehtivi ihmisiä.
Kiitos kaikille.
Tuli tarve kertoa, miten paljon välitän, koska taas tuli huomattua ettei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Ystävän tytär oli saman ikäinen kuin omani, kohta 7v.
Nämä tarinat olivat kauniita, koskettavia, tuntuivat sydämen pohjassa saakka, kiitos!
Lähetä kommentti
<< Home