Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Viikko meni, toinen tulossa

Taas aika ryntäsi. :o Ei saisi sillä lailla hosua! Ei pieni ihminen ehdi lainkaan mukaan.

Kiirettä piisasi sekä kotona että töissä. Töissä enemmän. tulipa kuitenkin siivottua kirjasto ja labra, ja tunnitkin tuli pidettyä. Esikoisen tutkimuksia veivattiin taas askeleen eteen päin. Huomenna lisää sitä. Seuraavan hampaita kiskotaan viikon päästä. Poika parka. :[ Vai sattuuko äitiin enemmän? Ehkä henkisesti.

Lauantain olin uimahallissa, ja ihan eloisa päivä olikin. :D Voi niitä lapsia, kun kamalasti jännittää kisat. Meteli ja sähinä on sanoinkuvaamaton, mutta on onnellisia hymyjä, ja jännityksestä hihittäviä kiemurtelijoita. On isoja, joille tämä on jo rutiinia, erilaista kivaa heillä. Illalla olikin veto veks.

Tänään oli hauskaa uimahallin kahviossa, ja myöhemmin kotona siivotessa ja sisustaessa. Uusi työpöytä. Vähän korkea, joten tarvinnen tyynyn tai korkeamman tuolin. :D

Ensi viikko tuo harjoittelijat, koeviikon lähestymisen, uusi Alku uimisen kanssa (omani siis). Kyllä se siitä. ;) Happi piisaa vielä, sillä yöunet olivat viikonloppuna aivan mahtavat.

Syksy on kuitenkin saapunut. Kaipaan villasukkia ja poltamme takkaa. Tulipa piipattua ilmälämpöpumppukin päälle. Huhhei. Kohta on kesä taas.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Syksy on saapunut - piti roudata osa kesäkukista kompostiin... :(
Olisin minä vielä lämpimiä ilmoja halunnut, mutta eipä sitten.

19:01  
Anonymous Anonyymi said...

Nojuu! Verbena alkaa näyttää hiukan heikolta. Pelargoniat sen sijaan jaksavat pukata edelleen nuppuja.

Kukkapenkeissä edelleen rulettavat syyshohdekukat, syrikät, punahatut ja leimut. <3

Kylmyys alkaa tuntua. Vaan sittenpähän nautitaan taas keväästä kahta "kauheammin". :D Eikös juu?

Kirjautumattomana,
L.R.

21:52  

Lähetä kommentti

<< Home