Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

lauantaina, elokuuta 09, 2008

Vähiin käy.

Viimeiset kaksi viikkoa olen käynyt täällä joka ilta maanantaista perjantaihin. Oli se vain kivaa, vaikka aikaa menikin. Yksi iso kynnys ylitetty: olen uinut 25 m perhosta (räpylät jalassa). Kyllä se siitä! Viime vuodenvaihteessa tehty lupaus siis on "aikataulussaan".
Uinti on ollut hyvää aivojen nollausta ennen töitä. Maanantaina mennään taas, ja hirveästi uutta asiaa opeteltavana. Hukun töihin jo nyt, mutta kaipa siitä selviää, kun alkuun pääsee. ;o
Kaipaan omaa työtilaa kämpässä. Kaipaan myös lamppuja, koska oma "nurkkani" on melkoisen pimeä. Ehkäpä ensimmäisestä tilistä. :P Nyt ei ole varaa. Tili ammottaa tyhjyyttään. Kyllä she shiitä.

Fortumin miehen kävivät kuusia latvomassa, ja mies on niitä jäljelle jääneitä töppöjä oksinut. Keväällä ja kesällä suunnitella istutuksia..... Hehe. Onpa jotain mitä odottaa.
Rakennusmestari kävi piirustuksia tekemään ulkorakennuksesta. Mittaili ja kuvasi. Etenee sekin, hitaasti omalla painollaan.

Tervetuloa vain, syksy. Tulisipa lunta tänä talvena.