PAKINAPERJANTAI: Paha, paha päivä
Luin jokin aika sitten vanhoja blogimerkintöjäni kahden vuoden takaa. Miten saatoinkin päästää itseni siihen kuntoon? Miten annoin tehdä sellaista itselleni? Jälkiviisaus on paras viisaus. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, mitä minulle oikein tapahtui. Kuka teki mitä ja miksi? Mitä minä tein ja sanoin? Mitä minä EN tehnyt. Niin se syyllistyminen toimii. Joku syyllistää ja näykkii. Toinen syyllistyy ja kutistuu pienemmäksi ja pienemmäksi, kunnes raja tulee vastaan. Silloin jo romahtaa, tai sanoo itselleen "noin ei voi minulle tehdä". (Minä toteutin molemmat. Ensin romahdin ja sitten nostin itseni suosta. Hitaasti. Hi-taas-ti.)
Muistan pahimman pohjan kuin eilisen. Miten voisin unohtaa? Muistan sen tunteen, kun hoin itselleni kerta toisensa jälkeen mantran lailla: tämä muuttuu paremmaksi, tämä muuttuu paremmaksi,... Ei voi enää huonommaksi mennä... pakko muuttua paremmaksi... (Vaan voi vieläkin huonommin mennä - totesin myöhemmin.)
Niin kiusaaminen toimii. Kiusaa, kiusaa, kunnes se katkeaa. Kiusaaminen on kiusaajalle hetken huuma, kun taas kiusattu kokee tilanteen jatkuvana.
Pidin ennen itseäni melko vahvana, mutta näköjään aasiltakin selkä katkeaa, kun tarpeeksi siihen lastaa.
Kuva on sivulta http://www.lifemag.info/
--
Tulipa vähän synkeä vuodatus. Jos luovuus herää, kirjoitan toisenkin - eri sävyssä.
Tunnisteet: pakinaperjantai
posted by Laurier Rose | 15:30
12 Comments:
Ihan hyvä tämä oli! Sopii aiheeseen vallan mainiosti eikä tuon tyylilajin suhteen niin tarkkana olla..
Suru loppuu suremalla. Kuulemma.
Mutta entä loppuuko masennus masentelemalla ja ahdistus ahdistelemalla?
Minä ajattelin tuota sun tekstiä ihan päinvastoin. Sulla oli hyvä päivä. Pystyit katsomaan taaksesi ja vielä tekemään havaintoja näkemäsi pohjalta. Se on väkevä asia, että pystyy käsittelemmään ikävää mennyttä.
Mutta eihän asiat selkiinny, jos ei tiedä mistä aloittaa käsittelyä.
Vahva taputus etutassulla olkapäälle.
Hieno ja toiveikas kertomushan tämä oli. Ja kertoi siitä kuinka voi nostaa itsensä pahastakin paikasta. Se sinun mantrasi taisi kuitenkin loppupeleissä olla paikkansapitävä. Samanlaista elämänmenoa on ollut mullakin. Olen se risukasa, johon päivä nyt paistaa.
Olli, surua kai ei voi kauheasti tukahduttaa ilman, että se aiheuttaa vaurioita. Masennuksen kohdalla en ole aivan varma. Märehtiminen ja murehtiminen ja masennuksessa vellominen on tavallaan terapeuttista, mutta itse mielummin koitan väkisin ajatella positiivisesti. Kaipa siihen on yhtä monta keinoa kuin masentunutta ihmistäkin.
Ahdistus taas on kamalaa. Se ei ainakaan parane ahdistumalla lisää. Vaan milläs estät, jos tilanne on jo "paha" ja ahdistus päällä? :/
Hukka, Nyt pystyn katsomaan taakse jo hyvin. Onneksi on vanhat blogimerkinnät tallessa, niin voin käydä tarpeen vaatiessa maistelemassa, ovatko muistoni oikeassa. :p Ihmismieli kun mieluusti kääntää kaiken parhain päin omaa napaa ajatellen. ;)
Ally, tämä tarina oli tosi. Mantra oli oikeassa: huonompiakin päiviä tuli, mutta ei ikuisesti. Täällä toinen risukasa keväisessä auringonpaisteessa. :)
Hmm... ja uudessa sinussa on jotain parempaa ja jotain pahempaa kuin entisessä sinussa. Peikko iloitsee myös pahemmasta, iloitsetko sinä?
Peikko,
en oikeastaan voi sanoa iloitsevani. Hyväksyn muutoksen, mutta joskus haikailen viattomamman ja luottavaisemman minun perään. En halua kuitenkaan muuttua takaisin, sillä uskon oppineeni tärkeän läksyn kaikesta siitä.
Myllyn läpäistyäni taidan kuitenkin olla entistä vahvempi. Toivottavasti jonkun verran viisaampikin. Hyvä niin.
Aina ei tajua omaa tilannettaan ja pahaa oloaan ennen kuin saattaa olla jo liaan myöhäistä. Nyt voi katsoa hyvillä mielin eteenpäin valoisampaan tulevaisuuteen.
Hansu,
oikeassa olet. Ei itselleen halua myöntää olevansa ritkahtamassa. Ennen kuin on pakko. Toivottavasti senkin läksyn opin: jos seuraava kerta tulee, tajuan tilanteen aikaisemmin...
Tulevaisuus kieltämättä näyttää hyvin valoisalta. :)
Itsensäkiusaaminen se vasta kiusaamista onkin.
Ja.
Itsensäparantaminen se vasta parantamista onkin.
Hekanes,
osaan toki itseni kiusaamisen taidon (ei kai se syyllistämine muuten onnistuisikaan?).
Näköjään itsensä parantamisen taidon alkeet alkavat olla hallussa. Mieluiten oppisin kuitenkin parantamaan toisia.
Jossain testissä kysyttiin, minkä yliluonnollisen kyvyn ottaisit itsellesi: lentämisen taidon, parantamisen, näkymättömäksi muuttumisen vai telepatian. ;)
On varmaan ihan terveellistä lukea vanhoja päiväkirjoja, blogimerkintöjä tai muuta vastaavaa. Huomaa, että vastaan kävelee "minä itse", niin erilainen kuin nyt mutta ihmeen tuttu ja ymmärrettävä silti. Siltä pohjalta matka jatkuu eikä maa jalkojen alla enää petä.
Paju,
juuri noin. On helpottavaa huomata, että ymmärtää tekemisensä ja fiiliksensä jälkikäteen. Jos ei ymmärtäisi, miksi teki ja sanoi kuten silloin, voi olla että .... olisikin enemmän selitettävää. :p
Kaikki on kuitenkin loogista. Onneksi. ;)
Jatkuu jatkuu, matka sen kuin jatkuu. Hyvä huomata, että maa kannattelee kyllä.
Lähetä kommentti
<< Home