Laurier Rose

Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

tiistaina, toukokuuta 30, 2006

SciFi-nostalgiaa

And now something completely different

\begin{rant}
Voi nostalgian huumaa. Esikoiseni, kohta 9v poika lukee Edgar Rice Burroughsin Mars-sarjaa. Nostalgiaa tämä on siksi, että aloitin oman SciFi-hämyilyni juuri kyseisestä sarjasta oman isäni opastamana. Taisin lukea kirjan päivässä sitä mukaa kuin kirjastosta uusia löytyi. Kun olin lukenut ne kaikki, luin ne uudestaan, ja uudestaan, ja vielä uudelleen. Sitä myöten luin samantien Tarzanitkin.
Isoisäni, joka kuoli jo ennen vanhempieni häitä, oli innokas käsityöläinen mielenterveyshoitajan työn ohessa. Hän on mm. maalannut lukuisia tauluja ja sitonut kirjojakin. Näitä itse sidottuja kirjoja isällä on tallessa vielä ainakin Jules Vernen pari kirjaa, mm. Matka maan keskipisteeseen muistaakseni. Lisäksi sidottuina löytyy ainakin kaksi kirjaa Burroughsin Pellucidar-sarjasta. Muistan lukeneeni ainakin teokset Maan uumenissa sekä Ikuisen päivän maa.

Burroughsin teoksia on luettavissa mm. Gutenberg.org:ssa ja Literature.org:ssa. Hieno idea laittaa kokonaisia kirjoja nettiin kirjastoksi! :)

Muistelo jatkukoon:
Seuraava - huomattavasti visuaalisempi tutustuminen SciFiin tuli elokuvien muodossa, jos vähän oikaisen tarinaa. Isä lähes 'pakotti' minut lukemaan Arthur C. Clarken kirjan Avaruusseikkailu 2001 vuonna 1984, kun oli 12-vuotias. Ihmettelin intoaan, mutta luin, ja loistava kirjana se oli! Selitys tuputtamiseen paljastui isän vietyä veljeni ja minut katsomaan Avaruusodysseia 2010. Jestas, mikä kokemus! Taisi olla ensimmäinen kunnon leffa, minkä olen nähnyt - ainakin ensimmäinen, minkä muistan.

Tämän jälkeen ei paluuta ollut. ;) Luin hotkimalla kaiken, minkä käsiini sain. Välillä lipsahtelin fantasiaankin... Parhaina muistoina mainittakoon edellisten lisäksi klassikko Asimovin Säätiö-sarja. Alkuperäinen trilogia räjäytti tajunnan... Uusinta, mitä scifistä olen lukenut on Iain Banks, jonka kirja Player of games oli aivan mielettömän upea. Sittemmin olen lukenut muitakin hänen kirjojaan. Tutustumisen arvoinen ilman muuta, jos scifistä pitää.

/end{rant}

lauantaina, toukokuuta 13, 2006

Kerro jotain itsestäsi

Törmäsin haasteeseen, jonka otin vastaan:
--

Suolaista vai makeaa?
Mielummin suolaista. Joinakin päivinä makeaa. Jos haluan herkutella, saatan tekaista suolaisen piiraan. Tätä ei ole tapahtunut aikoihin johtuen luultavasti kiireestä.

Esine, jonka katoaminen surettaa yhä?
Eräs kirja, jonka olen joskus lainannut jollekin, mutten koskaan saanut takaisin. En edes muista, kenelle lainasin.

Ihminen jonka olet kadottanut/menettänyt?
Koen menettäneeni äitini isän, joka kuoli kun oli 2v. Olisin halunnut oppia tuntemaan hänet. Menetin kummisetäni 14-vuotiaana.

Viikonpäivä josta pidät?
Torstai. Yksi päivä vielä, ja sitten on viikonloppu.

Kuukausi josta tykkäät?
Kesäkuu. Ja heinäkuu. Ja toukokuu. Syyskuukin. Miksei joulukuu.... Ja maaliskuukin. Olen kesäihminen. Talvi pimeyksineen ja kylmine keleineen ei ole minun aikaani. On lumessa ja sinisissä hetkissä omat puolensa, mutta...

Mieleenpainunein kirja?
Edgar Rice Burroughsin Marsin sankari. Se oli aloitukseni scifin ja fantasian pariin.

Muistatko haikeudella yhtään opettajaasi?
Kyllä. Yläasteen ja lukion biologianopettajaani. Lukion fysiikan ja matematiikan opettajaa myös.

Haaveiletko lottovoitosta?
Toki, vaikken sitten tiedä, mitä sillä kaikella pätäkällä tekisin. Luulen, että elämäni on onnellisempaa ilman moista rahamäärää. Ilmaiseksi saatua 'omaisuutta' ei ehkä sitten arvosta. En koe 'ansainneeni' ilmaisella rahalla hankittua materiaa. On se nyt toki hienompaa ansaita hankintansa (kuten se Boknäs-hylly, jota kaihoan ... ;D )

Pidätkö tavarataivaasta?
En. Pidän. Riippuu tavarasta. En halua turhakkeita kotiini. Sen sijaan haluan kirjoja, leffoja, kukkia, hienon kirjahyllyn, punaisen sohvan, upean maton,... En mitä tahansa roinaa ja sälää.

Vai oletko minimalisti?
En. Toivoisin olevani kohtuullinen.

Onko tämä päivä ollut hyvä päivä?
On. Tänään on kukkapäivä ja työpäivä ja pihapäivä ja lätkäpäivä ja perhepäivä ja... öhöm... siivouspäiväkin taitaa olla.