Laurier Rose

Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Vappua, sano!

Stereoista raikaa, kuten asiaan kuuluu, työväenlauluja jo toista tuntia. Kämppä on tulvillansa serpentiiniä ja ilmapalloja. Lapsilla vähän mopo karkasi käsistä. ;D Kohta tupsahtanee pari vierasta ovesta.

Hyvää vappua kaikille! Olkaahan kiltisti!!

P.S. Levystä lisää täällä.

Tunnisteet:

lauantaina, huhtikuuta 28, 2007

Joy! :)

Päivä ei ole mennyt hukkaan. Siivosin, puuhasin pihassa ja pesin pyykkiäkin.
Pihassa puuhastelun näkyvin merkki lienee uusi liljapenkki (siitä laajempi kuvaus löytyy Flickrissä. Toivottavasti paikassa on aurinkoa riittävästi. Muistaakseni on.

Seuraava isompi puuha on kadunvarren siistiminen. Siellä on roskia, heinää, roipetta ja muutama ylimääräinen roskakasvikin. Mitä lie pajuja, jotka leviävät turhan nopeasti. Jotenkin niistä pitäisi päästä eroon, mutta epäilen sen olevan vaikeaa - sen verran vilkkaita ovat kasvamaan...

Huomenna pääsen uimaan ja taidanpa lojua sen jälkeen sohvalla katsomassa lätkää. ;)

Tunnisteet: , ,

perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Perrrjantai

Tulipa tuhottua pihassa rönsyleinikkejä ja voikukkia pari tuntia. Ottaa polvien päälle mokoma. Jospa jatkaisin vielä huomenna. Nyt väsyttää liikaa. Kevätkiire töissä ja voi sitä säätämisen määrää.

Olen valmis nukkumaan ihan kohta. *haukotus*

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Voi kemia. :p

Nyt on iskenyt turhautuma kemian kanssa. :p En vaan nyt ymmärrä yhtä epäloogisuutta. *murrrr* Flunssassa on muutenkin vähän kurja tehdä töitä. :-/ Kuulo ei oikein toimi ja pää on puuroa.

Mieli tekee päästä shoppaamaan Kauppilaan. Tilin tilanne vähän toppuuttelee... Sadepäivät ovat auttaneet pihaa toipumaan kevään kuivuudesta kiitettävästi. Kuten Jaskallakin, keltavuokot ovat auenneet. Jaskalla ne ovat kyllä jo komeana pehkuna! :))) Onkohan meillä ei lajike, vai valaistusko lehden värit saa näyttämään erilaiselta? Jaskan keltavuokot näyttävät vihreälehtisiltä, kun omieni lehdet punertavat.

Totesin portin pielessä olevan uuden kukkapenkin kaipaavan ilman muuta lumikelloja! Voisin koittaa sinne jouluruusuakin. Syksyllä sitten. :)

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Viikonlopun satoa

Mammuttimarkkinoiden saalis kuvassa. Laitoin neljä näitä pitkään parvekelaatikkoon. Tasavälein tuskin niitä sain, mutta haitanneeko tuo. Ihanan näköinen istutus kuitennii. Nyt vaan odottelen, että saan ne ulos. Sain vihdoin kauan sitten ostamani kärsimyskukankin purkitettua ja tuettua. Hieno siitä tulee, kunhan malttaa vähäsen kasvaa.

Koska keli oli eilen vielä aika ikävä, tuli käkittyä viikonloppu lähes kokonaan sisällä. Tänään puuhastelin pihassa uimatreenin jälkeen tunnin verran. Rönsyleinikit ja voikukat saivat kyytiä. Samoin lihakset. Taidanpa olla huomenna iloisesti maitohapoilla. ;)

Korjasin lisäksi kokeita ja hukkasin tärkeän kansion. Olenkohan jättänyt sen koululle? Toivottavasti, sillä kotona se ei ole.

Kuusi viikkoa.

Tunnisteet: ,

lauantaina, huhtikuuta 21, 2007

Ei pihaan tänäänkään

Keli on aika... ikävä. Eipä houkuta pihaa lähteä siivoamaan. Sen sijaan varmistin selustani eilen kaupoilla. Kävin Mammuttimarkkinoilla hommaamassa pojille housuja halvalla, ja kappas keppanaa, ulos kävellessä huomasin kukkakaupassa ihania pelargonioita ja sangen edullisestikin vielä. Ostinpa niitä kassillisen. Laitan ne parvekelaatikkoon tänä vuonna. Ihania. :)))))

Viikonloppu mennee siis sisäkasveja pallutellessa. Ja kokeita korjatessa.

Kävimme eilen työkavereiden kanssa elokuvissa ja syömässä. Elokuva oli Queen ja aterioimassa kävimme Enkeliravintolassa. Olipa viehättävä paikka, ja siika oli loistavaa.

Tytär on kuumeessa. :-/ Ei tunnu kovin kipeältä, joten tuskin on pitkä tauti.

torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Voe tokkiinsa.

Jopas takatalvella uhkailee. :-o Hortensiat ovat lakanan alla tarkenemassa. Muut saavat luvan pärjätä omillaan. Illalla pitäisi räntää tulla oikein urakalla. Mitenkä huominen töihin lähtö? =:-|

Pitänee olla valmis lähtemään tarpeen vaatiessa heti seitsemältä.

Toivottavasti viikonloppuna pääsee edes vähäsen pihaan. Kynnet syhyävät kasvien kimppuun. Onhan noissa sisäkasveissa aina tekemistä, ei sen puoleen. Pari purkitettavaakin olisi.

Hitsinpitsin kiire taitaa olla, kun koenippuja ja muuta tarkistettavaa on kasaantunut. Nooo.... kuusi viikkoa ja rapiat päälle. ;)

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Ei ehdi edes bloggaamaan.

Kukkii kukkii. :) Viikonloppu meni - kuten ennalta tiesinkin - juostessa ja pihaa haravoidessa. Tulipa hyvä mieli, kun vihdoinkin pääsi hommiin. Korkkasimme naapureiden kanssa terassikauden lauantaina, ja sunnuntaina olikin vähän väsynyt olo.
Todella vaikea saada itsensä töiden makuun, kun mieli vaeltaa puutarhassa. *huokaus*

Eipä auta märistä kuitenkaan. Hommaa piisaa seuraavan seitsemän viikon aikana valtavasti. Sitten onkin kesäloma. ;)

Loppuviikosta pakkasta lupailivat taas. Phöh. Taidan käydä peittämässä Endless Summer -hortensiat varmuudeksi öiden ajaksi, jotteivät palellu. Pitäisiköhän kaunokuusamaa kastella? Se näyttää rusokuusamaan verrattuna aika kituliaalta? Vähän huolissani olen. :-/

Mutta puutarha saa jäädä. Pakko painaa duuniii....

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Että näin paha jo...

Näin unta puutarhuroinnista. Hyvä etten ole maitohapoilla moisesta touhuamisesta. ;D Istutin muuten uuden ihanan puskankin. :) (Nyt pitäisi vain käydä ostamassa se.)

Autossa on kesäkumit alla. Olipa mukava ajella, kun musiikinkin kuuli paremmin kuin nastarenkaiden jyristessä. Paha vaan, että mölypelistä loppui virta kriittisessä vaiheessa matkan teossa.

Käväisin aamulla kaupungillakin. Vaisto sanoi, että on tarve mennä Kauppahalliin. Ostin sitten Universal-yrttiteetä ja heidän ihanaa jasmiiniteetään. Vihreää teetä ja jasmiininkukkia. Naminami. Siellä oli vaikka mitä ihanaa houkuttelevaa, mutta maltoin mieleni. ;D Ensi kerralla.

Jospa käyn perjantaina kotimatkalla Kauppilassa? Tai menomatkalla töihin? Vaikea ehtiä muuten, kun taitaa olla tulossa hektinen loppuviikko (*murinaa*). Perjantaina menemme miehen kanssa katsomaan Thorin vasaraa teatteriin. Kestänee koko illan. Lauantaina on pojan uimatreenit ja töitä pitää painaa (ja pihaan ehtiä). Sunnuntaina on miehen kummitädin 60-v päivät.

Se siitä viikonlopusta. Miksi tuntuu siltä, että on vähän liikaa menoa? :p Nooo, pian on kesä, eiköhän se siitä helpota. Aion silti ehtiä pihaan peuhaamaan riittämiin, sillä keli lupaa olla ihana, ja olisi synti hukata moinen mahdollisuus. ;)

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Paluu arkeen

Passaa hyvin. Päivä oli sangen miellyttävä. :) Huomenna vaihdatan renkaat autoon. Käyn pankissa. Töihinkin pitäisi vissiin... :D

Mieli on jo viikonlopussa. Jestas, mitä keliä ovat luvanneet. :))))))))) Jokohan uskallan laittaa liljoja maahan? Ei taida ihan vielä kannattaa. Voisinhan kaivaa montun kuitenkin valmiiksi, ja hankkia tarvittavan juurimaton.... Ja kalkin... Pistää ihan hyrisemään.

Sitä odotellessa. ;)

Tunnisteet:

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Sinne meni loma

Phöh. Olisin viihtynyt laiskotellen vielä jokusen päivän. Toisaalta kesä on jo ovella. Sitä odotellessa voi yhtä hyvin tehdä töitä.

Eilen iski tautiolo. Olin koko päivän ihan vetämättömissä. Illalla olin varma, että tappotauti iskee. Ei ainakaan vielä iskenyt. Nivelet ovat kuin jyrän läpi käyneet - kamala jomotus, mutta muuten taidan olla kuosissa. Lepopulssi tosin kertoi aamulla, etten ihan täydessä terässä. PHÖH!

Jaa että töitä tarttis. Nii-i. Hiilihydraatit ja metallien kemia. Prosenttilaskua. Jepjep. Paluu arkeen. ;)

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Hyvää pääsiäistä kaikille :)

Tekisi mieli vähän purkaa frustraatioita, mutta tämä taitaa olla liian julkinen paikka sille kuitennii.

Sen sijaan totean kelin olevan... mielenkiintoinen. Mistäpä muusta sitä puhuisi, ellei sitten säästä! Välituntivalvonnassa huomasin, että tiiliskivet taskuissa ei olisi niinkään huono idea. Kamala puhuri! Kumma, ettei puita ole ryskinyt nurin. Mies sanoi, että joku pieni puunnysä oli kaatunut pururadalla.

Eipä taida pääsiäinen tuoda puutarhurille helpotusta puuhadeprivaatioon. Kylmää ja tuulista. Räntääkin mokomat lupasivat. Katalogeja selasin kuitenkin innoissani kokeita valvoessa. Löytyi pakkosaada-pensaita ja mähaluunnoita-perennoja. Kyllä tästä vielä kesä tulee. ;)

Lyhyen loman ensimmäisen päivän olen viettänyt notkuen. Huomenna korjaan kokeita. Lauantaina uimaan. Sunnuntaina päivälliselle tulee sukulaisia. Maanantaina kaffelle sukulaisiin. Siinä se sitten olikin.
Vaan sitähän ei sovi nyt ajatella. Tänään keskityn lojumaan niin henkisesti kuin ruumiillisestikin.



Hyvää pääsiäistä!

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

:)))))

Kaikkea sitä löytää kun ei kulje kädet taskussa. Näyttää siltä, että on uuden liljapenkin aika. ;D Mistä niitä nyt noin siunaantuikin. Pitää vähän tutkailla kukkimisaikoja ja katsoa, millä täydennän kukkaloistoa. Paikankin ikään kuin päätin jo. Parisen pensasta kaipaisin... Matalaa syreeniä tai sitten hortensia. Kuutamohortensia minulta vielä puuttuukin. :D

Lisäksi olen päättänyt uusia talon eteläpuolen nurkkauksen. Pitää tänä kesänä katsoa, mitä kaikkea sieltä pitää pelastaa. Ainakin ne oranssit vanhanajan liljat. Varjoyrtit. Mitähän muuta olen sinne tuupannut? ;) Kuunliljoja ainakin.

Heh, suunnitelmat lähtevät oitistaan karkuun, mopo keulii oikein kunnolla.

Kauppilassa oli vänkää. Onneksi en löytänyt kamalan paljon kaikkea. Jäi harmittamaan, etten viimeksi ostanut noita tummia liljoja enemmän. Paketti sanoo, etteivät jakaannu itsestään. :-/ Niitä on vain kaksi. Phhhhöööö.... Sen siitä saa, kun malttaa mielensä.
Onneksi korkeiden orkidealiljojen kanssa kävi toisin. Olin viimeksikin ottanut yhden paketin. Nyt otin kaksi lisää, kun en muistanut ostaneeni niitä jo. :D Jeejee.

Tunnisteet: ,

maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

Kylmenee

Ehtiikö keli kylmetä huuruisaksi juuri kun alkaisi olla aikaa touhuta pihassa? Niin tai näin, touhuan silti. ;D Korjaan kokeet alta pois heti, niin ei tarvitse pääsiäistä niihin kuluttaa.

Kaksi koetta laadittu ja yksi tekemättä. Tähän hätään. Tulipa saarnattuakin koulussa. Dooh, sattuuhan noita, ja aiheesta kuitenkin. Mahtaako vaikuttaa?

Päivän olen viettänyt koneella kokeita laatien ja musiikkia kuunnellen. Kaikkea sitä mölypelistään löytää, kun antaa soida. Olipa ihana kuunnella pitkästä aikaa Ben Foldsia ja Nick Cavea. :)

Taidan painua ajoissa punkkaan tänään. Huomenna on aikainen aamu, koska unohdin yhden tarpeellisen kirjan töihin, ja joudun sitten aamusta painamaan homman kasaan. :p Tyhmyydestä sakotetaan.

Kuvalla ei ole edes aasinsiltaa aiheeseen. Laitoin sen, koska se on niin pirtsakka. :D

sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Uhhh

Jopas oli uiminen nastaa. :) Kauheat maitohapot taitavat olla iskemässä. :p Ihanaa joka tapauksessa.

Taidanpa mennä kesällä Ruisrockiin. Siellä on vaikka mitä hyvää tulossa. Apulanta-päivänä on pakko päästä. Muista en ole niin varma. Ei vanha jaksa monta päivää hillua....

Harmittaa, kun ei ole pihaan paljon ehtinyt. Siellä se odottaa surkeasti siivoamista. Jospa pääsiäisen viettäisin sitten ulkona. Kadunvarsi pitää ehdottomasti siivota. On aika laajentaa siisti-istutusta portilta eteen päin. Mitähän sinne laittaisin? Pelkkä aamuaurinko, muuten se on varjossa. Pitäisi olla matalaa tai matalahkoa ja maanpeitto-ominaisuus olisi eduksi. Kestäväkin sen pitää olla, koska talvella lumikuorma ajetaan siihen päälle vauhdilla.

Nyt siinä kasvaa vasta vuorenkilpeä. Olisikohan töyhtöangervo passeli? Se kyllä kasvaa aika korkeaksi... Mutta on kestävä.

Ehdotuksia?

Tunnisteet: ,