Voe voe.

Taas mennään. Koeviikko alkaa keskiviikkona. Viikonloppuna oli tarkoitus osallistua pihabongaukseen, mutta eipä löytynyt siihenkään aikaa. Onneksi bongaamme ympärivuotisesti.

Onnea on:

• kuivausrumpu - oikeasti ihana värkki. Nyt en huku kuivuviin tai likaisiin pyykkeihin. Energiahukkakin koitetaan minimoida.
  
• lasten uimatreenit - kiva katsoa, miten lapsilla vauhti ja kunto kasvaa khisten. Tyttären ensimmäiset kisat 7.2. :') Pikkuinen. Nyt jo jännittää vietävästi.
  
• lumi - ei niin pimeää! Lapsilla on kivaa.
  
• musiikki - pitää selväjärkisenä suurimman osan aikaa
  
• miniläppäri - oikeasti helpottaa töitä. Hyötysuhde on parempi.
  
• päivät pitenevät!
  
• hiihtoloma - tuo rästitöiden tekemisen pyhä aika
  

Pakko listata välillä, etten heittäänny negatiiviseksi. Vaan mitäs sitä vinkumaan? Asia kerrallaan pois, niin jonain päivänä saa ihan lojua. :) Koeviikoista en silti pidä. Kamalasti tulee ylimääräsitä tekemistä niiden aikaan, vaikka luulisi juuri silloin olevan löysää. Phöh.
Ensi vuotta en ajattele. Ainakaan nyt. Jospa toukokuussa saisin valmistauduttua siihenkin jo vähän? Abit ja IB:t on aika paukku hoitaa ensikertalaiselle, mutta jos tekis paljon valmiiksi, niin ehkä se sitten keventää. Tietty keventää.

Toisaalta paljon energiaa vievä uusien ihmisten opettelu jää ensi vuonna aika vähäiselle, kun tulossa lienee vain 1-2 1. vuosikurssin ryhmää. Hyvä niin....

Tajusin tässä päivänä eräänä huolestua isututuksistani. Toivottavasti jalosyreenit kestävät. Toivottavasi syrikät jaksavat. Ja köynnäsruusuni! Hm. Uutta ei ehkä ensi kesänä tule (niinhän minä aina sanon.)

Saako jo lopettaa työt tältä päivältä?

Vähän pruukaa päivä ja viikko venyä pitkäksi taas. Rästihommia on ja tulee olemaan. Koitan nyt asennoitua asiallisesti ja rakentavasti, että pidemmän päälle tämä kannattaa ja ensi viikolla joku väli on kevyempi, koska nyt hoidan nämä niskassa kuiskuttavat asiat.

Itse asiassa tuntuu jo paremmalta, kun aloitin ison projektin juoksevien asioiden hoitamisen. Ensi viikolla varmaan pahimmat ja tärkeimmät on hoidettu! Ehkä tämä opettaa organisoinnista taas jotain, niin ensi kerralla osaan paljon paremmin. Onneksi on hyvä neuvoja töissä auttamassa, niin en ole yksin sen kanssa.

--

Exotic Garden lähetti postia, samoin Korpikangassiemen. Jotenkin luulen, ettei tänä keväänä onnistu pienten taimien hoivaaminen mitenkään. Olen koittanut ylläpitohoitoa sen sijaan. Peittelin arkalaiset pakkasilta. Toivottavasti selviävät lumettomista kylmistä öistä. Ihailin Exotic Gardenin iiriksiä. Vautsi. :) Liljojakin oli vaikka miten hienoja.
Kukkalaudalla on taas tilaa. Vihannespunkinpenteleet kävivät. Nyt minulla elävät orkideat (kukinnoitta), posliinikukka, anopinhammas ja anopinkieli sekä suka-aaloet. Yhden toisenkin aloen ostin alennuksesta, ja vihreältä näyttää. Vanha kunnon enkelinsiipikin siellä vielä kestää. Otin vanhasta rojosta pistokkaat, ja heitin sen räjähtäneen oloisen pois.

Kuistille saapui uusi perheenjäsenkin: meillä on nyt kuivausrumpu! <3 Harmi vaan, ettei moniakaan vaatteita saa sinne laittaa. :D Tuli jo testikäytettyä, ja on se ihme vehje! Helpottaa pyykki- ja silitysrallia oikein tosissaan! Hiton kallis vempele hankkia ja kallis se on käyttääkin. On se silti ihana. Kunhan kamera löytyy, otan ihmevempeleestä kuvan!

Tänään olen liikkeellä "c'est la vie"-asenteella. Hymyilin lähes koko päivän. Tämän asenteen alaluokka on "ne teinit on oikeesti ihania", ja onhan ne. :D Mulla on tosi kivoja ryhmiä. Mikäs heidän eteensä on raataessa?

Kuulumisia: valoisampaa, eikös juu?

Joulun alla oli "mukava" maailmanlopunfiilis. Ehkä se paistoi edellisestä päivityksestäkin läpi. ;o

Joululoma tuli ja meni - valtaosin migreenin ja lojumisen välimaastossa. Tuli kyllä siivottuakin, ja sukulaisia tuli nähtyä. Muuten taisin surren osan aikaa maata nojatuolissa. Hyvää teki kyllä.
Uudenvuodenlupausta en tehnyt, mitä turhia. Parhaani teen taas tämänkin vuoden kanssa, mutten mitään kestävän kehityksen aihetta viitsinyt keksiä.

Lapsille tupsahtaa serkku maailmaan kesäkuussa. :) Kauhian kiva. :))))))

--

Pikäisen yhteenvedon jälestä kevään aiheisiin. Tänään oli esikoisen diagnoosiaika, eikä yllättänyt yhtään: asperger tuo on ja nyt sitten virallisestikin. Ilahduttavaa saada nimi kuitenkin asiantuntijoiltakin. Vielä ilahduttavampaa oli, että hoito jatkuu nyt tuolla, kunnes on aika jatkaa nuorisopsykiatrian parissa. Päättivät, ettei ole järkeä pompottaa paikasta toiseen, kun puolestatoista vuodesta puhutaan muutenkin. Jei. Helpottaa sikäli, ettei uuden ihmisen kanssa tarvitse aloittaa alusta taas.
Mitä siitä sitten seuraa? Niinpä. Katsotaan. Toive olisi meillä, että olisi alaluokat ainakin tuossa koulussa, jos se onnistuu. Jos ei kerta kaikkiaan suju, niin sitten siirtoa koitetaan erityisluokalle.

Apua sieltä täältä, sopeutumiskoulutusta, KELAn kanssa vääntöä kuntoutustuestä, että pääseen sopeutumiskoulutukseen (sitä ei kuulemma saa, ellei KELAlta ole kuntoutustukipäätöstä - eli itse maksaminen ei tule kysymykseen, jos KELA pyörätää TYKSin lausunnon. Interesting.)

Tärkeintä on kuitenkin, että tukea saadaan, emmekä ole yksin pohtimassa isoja päätöksiä. Kyl se siit.

--

Tätä vuotta voisi luonnehtia killeriksi. Ensi vuotta voisi luonnehtia tuplakilleriksi. No ei se nyt kaksinkerroin paha ole, mutta kohtuullisen nujertavalta se aluksi kuulostaa. :P Mistäpä ei selviäisi, kun oikein yrittää? Ehkä siitä EI tule niin rankkaa, kun paikka on tuttu ja oppilaat myös. Kollega lupasi apua. Harjoittelijoiden ohjaaminenkin menee varmaan iisimmin, kun ei ensimmäistä kertaa ole asialla.

Siitä selviää. ;o

Nyt on siis loman jälestä varovaisen positiivinen olo. Kauankohan sitä kestää? :D Hiihtolomaan saakka toivottavasti. Sitten pääsiäiseen. Sitten kesään. Dippadai.