Laurier Rose

Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008

Ei ehdi, kun on kivaa?

Viikko meni hupsis vaan. :O Syreenipöpelikköä olen kaivanut auki koko armaan viikon. Urakka on ehkä puolivälissä. Aika paljon juurakkoa ovat ehtineet vuosikymmenien saatossa tehdä, penteleet.
Kun tämä on tehty, käymme kuusienkaatoon. Ugh. Olen puhunut.

sunnuntaina, heinäkuuta 13, 2008

Lupauksia ja lupauksia



Aina lupailen kuvia, mutten saa aikaiseksi. Kohta on kuvattavaa. ;) Alkukesän puutarhan hiljaiselon jälkeen on alkanut tapahtua toden teolla. Tänään kasimme talon edessä olevaa pöpelikköä, joka kasvaa hetkessä umpeen uudelleen. Onpa hetkisen hillitympi.

Samalla käskin miehen sahoineen tontin etelänurkalle aidan viereen. Siellä on ollut huonokuntoinen syreenipöheikkö "aina". Pyysin siivoamaan kuolleet rangat pois, ja säästämään liljat. Kun kuolleet rangat oli siivottu, iski ahneus. Vai pitäisikö sanoa "visio". Kuulostaa nätimmältä. :D
Minullahan ON ollut haaveena laittaa siihen "jotain nätimpää", kunhan on aikaa. Noh, laitoimme sitten koko puskan nurin. Siinä minulle loppukesäksi puuhaa, kun raivaan nurkkauksen uudelle istutukselle. Kunnon pegerrys, vaikka tiilistä, kun kivet alkavat taas loppua. Tasoitan maan penkereen alta, saatanpa yltyä laatoittamaankin sen! Siihen tulee joko jalosyreeniä tai isabellansyreeniä, tai ehkä unkarinsyreeniä. Harmi vaan, että nurkkaus on aika varjoinen. Mahtavatko kasvaa kunnolla?

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

Öööh.

Puutarhassa sattuu ja tapahtuu. Tänään silpaisin itseni Johonkin (syyllinen jäi löytymättä) niin että piti oikein päivystyksessä käydä. Dramatiikka sikseen - otatin vain jäykkäkouristusrokotuksen. On käynyt mielessä monesti, ja Ystävättärenkin kanssa asiasta on puhuttu. Kun en vain ole saanut aikaiseksi.

Noh, helppo muistaa. Tasaviisivuotisen kanssa eletään. Seuraavan kerran sitte 45 iässä. :D

Muuten päivä on mennyt kuisteja siivoten. Taas näkyy lattia, ja kukkalaudalta sitä puhdastakin pintaa. Kuvaan, joskus. ;) Nyt ei ehdi, kun pitää käyttää siivousenergia hyväkseen, kun se kerrankin ilmiintyi.

torstaina, heinäkuuta 10, 2008

Aika rientää. :O

Ajattelin äsken saunassa kesän kulkua, ja totesin sen olevan pelottavan pitkällä. Pitää heittääntyä raivokkaaseen lomailuun taas huomenna. Eilen hoidin vähän työasioitakin, mutta vastapainona toimi Ruissalo. :)

Tänään oli kesän pakollinen hammaslääkärikeikka. Ei mitään korjattavaa. Hyvä keikka. :) Hemmottelin ja onnittelin itseäni kirjakauppakeikalla. Löysin Ystävättärelle sääkirjan ja itselleni kivikirjan. Eläköön kesäale! Lindex möi minulle farkut ja Anttila kaksi levyä (Teräsbetonin Metallitotuus pojalle - huhhuh - ja itselle Rufus Wainwrightia). Lisäksi ostin ihan omaksi Galactican ensimmäisen kauden. Kamala hamsteri olen. Kausi on nähty jo kaksi kertaa lainalevyin, ja pakko silti ostaa.

Kotimatkalla päätin viedä pojat leffaan. Kävimme iltapäivänäytöksessä katsomassa Narniaa. Prinssi Kaspian olikin parempi kuin odotin. :) Odotin tylsää sähellystä ja sain viihdyttävää tarinaa. Ei huano. Ainoana harmina oli höpöttävä tyttölauma vieressä. Torilta kotiin tuotavaksi mansikoita vielä ja saunaan. Hyvä päivä.

keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2008

Elikkohavaintoja

Eilinen oli onnekas elikkohavaintojen kannalta. Lähetin lapset mekastamaan ulos n. klo 10, kun sisällä tuli raja vastaan. Tulivat aika pian kertomaan, että pihassa on iso sudenkorento. No ei ollut sudenkorento vaan tämä vekkuli. Kirja väittää, että se olisi mäntykiitäjä. Siipien kärkiväli taisi olla n.8 cm pika-arvioiden. Tämä oli sen verran vikkeläliikkeinen, että kuvan ottaminen oli melko haasteellista Canonilla. :D

Sillä välin viereisessä pusikossa kahahteli. Ehdotin sammakkoa. Eipä ollut sammakko. Päivällisen aikana oli siili lyllertänyt aidan ali pusikkoon. Sama pikkukaveri siellä edelleen kahisteli. Sai kaverikseen isomman aika äkkiä. Tappeluhan siitä syntyi.
En ole koko täällä asumisemme aikana nähnyt siilejä, joten näky oli sangen tervetullut. Lapsilla oli vaikea pidättää nauruaan, kun kaverit kävivät ottamaan mittaa toisistaan.

Uusimmat istutukset ovat edelleen kuvaamatta. Sataa. Jospa huomenna kuvaisin. Tuskin ne karkuun lähtevät. [Tulee ihan mieleen yksi lempikirjojani lapsuudesta, Triffidien kapina]

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Voe voe

Viikonloppu meni hötäkässä. Samoin alkuviikko. Ei ole ollut aikaa sätkyillä keskimmäisen sairaalakeikkaa. Ehkä hyvä, ehkä ei. Sellaiset pitäisi saada itkeä kerralla, ei jättää hautumaan.
Olen purkanut olon raivokkaaseen puutarhurointiin. Puu nurin ja kiveystä. Multaa sinne ja tuonne. Kuoppa tuohon. Paljon sain aikaiseksikin. Vähän silti tasapainoton olo - ehkä turhaankin. Harvoin kuitenkaan niin paljon olen pelästynyt. Tasan kerran aikaisemmin.

Huomenna tapaan sijaistettavani. Torstaina käyn hammaslääkärissä. Jei.

maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

Kukintaa

Neuvottelu työkkärin kanssa etenee. Hi-taas-ti. Ehkä elokuussa selviää, saanko rahaa ja miten paljon. Työttömyys on näköjään taitolaji.
Tuplakukinta portilla ihastuttaa. Vieressään kultapallot kasvavat korkeutta. Vehmaalla niitä oli komia pöpelikkö. Mahtaa olla upea kukinta. :)

Tänään ohjelmassa: monttu valmiiksi syriköille sekä kiveyksen veivaaminen ja istutus. Kuvia sitten valmiista. Taidanpa mennä viihdyttämään lapiotani oitis.

sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2008

Rokkijuhlaa ja shokkijuhlaa

Perjantain Ruisrock oli enemmän kuin lippunsa hinnan arvoinen. :)))))) Ihana keli, loistavia bändejä, kiva tunnelma. Joukosta nousivat esille Amorphiksen melodinen metalli ja Nightwish tietenkin. Mies katsoi Ministryn keikan, joka kuulemma oli mainio. Kyllä kannatti. Paluu kotiin fillareilla keskellä yötä oli aika haastavaa - etenkin alkumatkasta. Kun 20 000 ihmistä lähtee likimain yhtä aikaa saarelta, josta on vain yksi tie pois, niin ruuhkia on odotetavissa. Lisää kuvia löytyy TS:n galleriasta, josta tämäkin kuva on linkitetty.

Lauantaina läksimme Vehmaalle katsomaan rugbyä tuttavien luo. Aloitimme päivällisellä pihalla. Nami. Lapset läksivät pelaamaan pellolle palloa, ja nuorempi poika sai pallon sormeen. Pitkä juttu kerrottavaksi, mutta loppuviimeksi sälli päätyi ambulanssikyydillä TYKSiin tajuttomuuden ja kouristelun takia. Saimme sällin takaisin illalla, ja kaikki on kunnossa. Pelästys oli paha aluksi kaikilla, mutta pääsimme säikähdyksellä kuitenkin. Suurkiitos isäntäväelle ripeästä toiminnasta.
Ranska hävisi ottelun tylyin numeroin. Seisoskelua ja yksi rähinäkin. Australia pelasi kuitenkin iloisesti ja tekivät komeita maaleja. Seura oli kaikkea muuta kuin tylsää, joten kiva visiitti oli ylimääräisestä jännityksestä huolimatta. :)

Aamulla lapset tulivat kertomaan, että alakerrassa on lepakko jumissa ikkunan pienassa. En oikein uskonut ensin, mutta lepakko se oli! Ihan pikkuinen ja melko peloissaan. Viikonlopun toinen pelastamistilanne siis, ja tämäkin päättyi onnellisesti. Lepakko saatiin ulos hyvässä kunnossa, tosin hieman säikähtäneenä.

Kohta tulee sukulaisia esikoisen synttäreitä viettämään. Pitäisi jaksaa raivata loput ja kattaa pöytä.