Laurier Rose

Nimi: Laurier Rose
Sijainti: Finland

Olen Puutarhafriikki... Hurahdin, kun ostimme oman talon vuonna 2001. Rakastan lukemista, erityisesti fantasiaa. Myös musiikki on lähellä sydäntäni. Olen luonteeltani lähinnä ENTJ, joten sovin hyvin opettajaksi. ;)

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Koeviikko

Kokeita on laadittu ja korjatakin pitäisi. Ei tänään korjata mitään. Oli vanhempainilta. Kivoja vanhempia. Mitäpä muuta odottaa, kun oppilaat ovat niin kivoja. :)

N. 70 koetta odottaa korjaamistaan. Noin 25 harjoitustyötä samoin. Huomenna. Heti pilateksen jälkeen. Sen verran pitää hengähtää.

Piip-piip-piiputtaa. Torstaina alkaa uusi jakso. Pitäis sekin suunnitella. *ysk* Huomenna. Ei tänään. Otan koevalvontaan kirjan ja jaksosuunnielmaprojektin mukaan. Jospa saisin sen pakettiin siinä odotellessa.

Voisko joku myydä mulle lisää aikaa jostain? :p

--

Piha odottaa. Ehkä kevääseen saakka. Seuraava lukujärjestys on aika tappava. Sitten onkin jo marraskuu.

torstaina, syyskuuta 25, 2008

Hiukan lepoa

Tiistai mietityttää opettajia ja oppilaita. Elämä kuitenkin jatkuu. Koeviikon tunnelma on vaisu, ainakin alkuun on ollut. Nuoret kuitenkin viihtyvät keskenään. Tragedia saa ihmiset istumaan enemmän yhdessä. Koetta valvoessani joku hakkasi kesken kokeen luokan ovea. Ääliö. Abit loikkasivat tuoleissaan ja näyttivät hetken kauhistuneilta. Itselläkin pulssi nousi.

Opetusta on minimaalisesti koeviikon ollessa päällä. Työt eivät pääse loppumaan kuitenkaan. Viikon päästä alkaa seuraava jakso, puuhaa piisaa sen kanssa sekä koenippuja katsellessa.

Keskimmäisen lapsen ylimääräinen hammas piti poistaa tänään. Olimme valmistautuneita henkisesti sekä lohtupaketillisesti. Noh, homma siirtyi lokakuun puoliväliin. Onneksi sellaiselle päivälle, jolloin pääsen mukaan.

Tänään heittäännyin vapaalle ja katsoimme perheen kera leffan. Kiva ja rauhallinen ilta olikin - ainakin toistaiseksi. Vielä lapset nukkumaan (ovat iltapalalla parhaillaan) ja huomiseksi kertaustehtäviä kemiantunnille. Kylsesiit. Pää on tämän illan takia kevyempi kuin aikoihin. Tiistain tapahtumia ei lasketa. Se on tausta-ajona päällä koko ajan.

Pistää miettimään, mikä järki on ottaa resursseja erityisopetuksesta... Mitä ihmeen järkeä on pyrkiä kasvattamaan säästösyistä ryhmäkokoja kouluissa? Mitä se säästää pitkän päälle? Ei mitään, maksaa vain lisää ihmishenkinä, mielenterveyden häiriöinä, sairauspoissaoloina, .....

Voi meitä. Voi heitä.

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Sanattomaksi pistää

Mitä tähän voi sanoa? Ei mitään.

lauantaina, syyskuuta 20, 2008

Kuvii



Tämmönen on. Kromi kiiltää. :D Flickrissä kuva ja toinen.



Tässä työnurkkauksen look. Vielä viimeistelemätön ulkoasu, mutta idea lienee selvillä jo. Kaapin oven kun lättää kiinni, johtoläjä ja tekniikka on piilossa. Asiaa. Kaappi on myös lukittavissa, jos lapsia joskus koneen käyttäminen alkaa addiktoida liikaa. :P

Tunnisteet:

perjantaina, syyskuuta 19, 2008

Sisustusta osa X

Kaappi saapui. Kaappiin tungettiin tietokoneen keskusyksikkö ja 2 km johtoja. Pöydälle tuli tilaa ja lattialta katosi kamala sotkukasa (ne johdot). Alahylly on työkamojani varten. Vielä kun kuvan saisin. Ehkä hetken päästä. Nyt ei jaksa.

Siivotessa löytyy kaikkea hauskaa. Päivän löytö oli vanha kopioitu mielipidekirjoitus legendaariselta Tusarin mielipiteilijältä. Tämä vuodelta 2006, jolloin Venäjän metsäpalot olivat päivän puheenaihe. Heh.


Hain tänään skootterin odottamaan kilpiä. On se aika peli! :O Pitää ottaa siitäkin kuva. Sikahieno.

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Hupaisaa

Jopas jotain. Voitin skootterin. Pinkin. Kaiken hyvän päälle pahoittelivat asian mutkistumista ja rekisteröinnin hidastumista, ja antavat siitä 100€ bensalahjakortin. :o Heidän hidastelunsa ei minua ole haitannut, kun en itsekään ole kovin dynaaminen ollut (en ole kerta kaikkiaan ehtinyt asialle mitään tehdä). Tuolla summalla ajaa autoa kuukauden. Kel-paa.

Kävimme katsomassa esikoisen kanssa Hellboy II:n. Oli kyllä ihan hyvä! Finnkinon halpispäivät ovat kiva idea. :) Tulee käytyä helpommin. Lapset tykkää.

Aijuu: kilpailuttakaa autovakuutuksenne. Meille tarjottiin halvempaa samoilla ehdoilla. Säästämme noin 300€/vuosi. Ei mikään pikkusumma.

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008

Hubaa

Viikonlopun unet vaikuttavat hiukan edelleen. Alkaa jo tuntua väsymys, mutta kaksi päivää enää, joista jälkimmäinen erittäin kevyt. ;o

Kauheen kivoja harjoittelijoita taloon tupsahti. Tulee varmasti miellyttävää yhteistyötä. Koeviikko lähestyy ja oppilaat alkavat panikoida. Ouch. Vähän on rästitöitä päässyt kertymään. Jospa niistä yhden tekisin pois tänään. Tai kaksi. Ja huomiset tunnit. Sitten viikonloppuna se viimeinen iso rästijuttu. Ja kokeet pitäis laatia. Viikonloppuna. Jepppp.... Sitten rauhoittuu kunnes taas kiihtyy. :D

Kohta pitää kantaa herkimmät kukat sisälle. Karibianjatropa on saanut vähän kylmää. *ysk* Viikonloppuna ehkä on aika nostaa se lopullisesti sisälle. Pikkukuistille karanteeniin. Toisaalta, miksi eristäisin, sillä vihannespunkit sen kun pulskistuvat jos sisällä olevissa. Oleanteri on tällä hetkellä puhdas, mutta ruusu sai elikoita kimppuunsa, samoin posliinikukka uuden tartunnan. Mokomat penteleet.

Oleanterin koitan säilyttää. Se kun on itse siemenestä kasvatettu. Muut sitten... noh, katsotaan. :|

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Viikko meni, toinen tulossa

Taas aika ryntäsi. :o Ei saisi sillä lailla hosua! Ei pieni ihminen ehdi lainkaan mukaan.

Kiirettä piisasi sekä kotona että töissä. Töissä enemmän. tulipa kuitenkin siivottua kirjasto ja labra, ja tunnitkin tuli pidettyä. Esikoisen tutkimuksia veivattiin taas askeleen eteen päin. Huomenna lisää sitä. Seuraavan hampaita kiskotaan viikon päästä. Poika parka. :[ Vai sattuuko äitiin enemmän? Ehkä henkisesti.

Lauantain olin uimahallissa, ja ihan eloisa päivä olikin. :D Voi niitä lapsia, kun kamalasti jännittää kisat. Meteli ja sähinä on sanoinkuvaamaton, mutta on onnellisia hymyjä, ja jännityksestä hihittäviä kiemurtelijoita. On isoja, joille tämä on jo rutiinia, erilaista kivaa heillä. Illalla olikin veto veks.

Tänään oli hauskaa uimahallin kahviossa, ja myöhemmin kotona siivotessa ja sisustaessa. Uusi työpöytä. Vähän korkea, joten tarvinnen tyynyn tai korkeamman tuolin. :D

Ensi viikko tuo harjoittelijat, koeviikon lähestymisen, uusi Alku uimisen kanssa (omani siis). Kyllä se siitä. ;) Happi piisaa vielä, sillä yöunet olivat viikonloppuna aivan mahtavat.

Syksy on kuitenkin saapunut. Kaipaan villasukkia ja poltamme takkaa. Tulipa piipattua ilmälämpöpumppukin päälle. Huhhei. Kohta on kesä taas.

lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Ihana leffa. :)



Wall-E. Loistava leffa. Suosittelen aikuisille ja lapsille. Kävimme koko perheen voimin katsomassa sen tänään, ja kyllä kannatti. Sanomaa oli monen sorttista, ajatuksia herättää varmasti lapsissakin. Ihana.

Kuva varastettu IMDb:n sivulta

Tunnisteet:

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Diudiudiudiu



Kannatti se perhoskasvien haaliminen. Tulihan niitä, vihdoinkin. Syrikät näyttävät hyvin juurtuneilta. Reheviltä. :) Havuilla peittoon talveksi ja peukut pystyyn.

Kävin vihdoinkin laittamassa maatiaisliljojen sipulit maahan. Ei nitä kamalasti itselle jäänyt, mutta onneksi lahjoitetut saivat maailman parhaat kodit. Itselle jäi juuri sopivasti itse asiassa (ne leviävät melkoisen lahjakkaasti kuitenkin). NYT siihen paikkaan saa esimerkiksi niitä syysmyrkkyliljoja. Ja vaikka mitä ihanuuksia! Sipuliaika taitaa olla käsillä. ;D Taidanpa piipahtaa lähiaikoina Kauppilassa.

Laittaisinko jopa niitä tulppaaneja taas pitkästä aikaa? Hm. Harkitaan.