
Taas löytyi levy, joka puhuttelee. Ei pelkästään puhuttele, vaan vie mukanaan. Sanoituksissa on taas Se Jokin. Jo edellinen levy
Kiila osui jotenkin hermoon oman elämäntilanteen takia. Tämä tuntuu peesaavan hyvin tämänhetkistä tilannetta. Ehkä meillä on yhteneviä kokemuksia menneisyydessä.
Itse albumista: Esteettinen ulkoasu. Erityisen hienona pidän vihkosen takana löytyvä lyhyehkö kooste jokaisesta biisistä, johon kappaleen sanoma on hienosti kiteytetty.
Esimerkiksi kappaleesta
Koneeseen kadonnut Wirtanen sanoo
"Oikeastaan kasvamme hyvin vähän. Tai oikeammin: kasvamme harvakseltaan. Kyse onkin sitten siitä, paljonko kerralla kiskaistaan ja mikä on sen hinta.Kasvamme vai selviydymme? Ehkä me olemme ruusupensaiden kaltaisia: kukimme paremmin/kauniimmin, kun meitä välillä vähän leikellään."
Niinpä.
Mikähän Apulannassa niin viehättää? En osaa yksilöidä mitään yhtä tiettyä asiaa. Aggressiiviset kitarat ovat minun makuuni. Ehkä kitaroissa on Apulannan vahvuus? Väksin alkaa tukka heilua musiikin tahtiin...
Edellistä albumia muistan kritisoitaneen, että on liian samanlaiset riffit kuin ennen. Höpöhöpö. Tai voi se totta olla, mutta miksi jostain niin hyvästä pitäisi luopua vain siksi, että edelliselläkin levyllä soitettiin raivokkaita riffejä? Pthyi, sanon minä moiselle kritiikille! (On hänellä toki oikeus mielipiteeseensä...)
Kuitenkin ne sanoitukset. Mies ei usein pidä niistä, vaan väittää sen kaltaisten sanoitusten syntyvän helposti. Mitenkähän on? Mielestäni Wirtanen osaa sanoa minimalistisesti paljon. Vai johtuuko sanoituksista pitämiseni siitä, että samastun niihin niin voimakkaasti?
Jaa-a. Kenpä tietäis sen.
Apulanta on Minun Musiikkiani. Kiitos taas herroille musiikista!
Kuva on Apulannan kotisivulta http://www.apulanta.fiTunnisteet: apulanta, musiikki